maanantai 18. elokuuta 2008

Sukkaklubisatoa ja värjäilyniloa

Viikonloppu tuli ja meni, ja kohta jo lopuillaan. Olimme nuorimmaisen Ossi-pojan 4v ja iskän kanssa mummolassa (anoppilassa siis minulle) kyläilemässä Sipoossa. Nuo ovat ihan oikeasti sellaisia rentoutusreissuja, koska Ossi saa touhuta mummon kanssa ja äiskä&iskä hieman hengähtää. Ja äiskän kohdalla voi lukea, että äiskä saa kutoa sukkaa. Ja vaikka kuinka yrittäis apua tarjota ni ei tartte auttaa, esim. "kyllä sie kotonas saat tarpeeksi tiskata". Tulipa sitten tehtyä ne ekat Titityyn klubisukat valmiiksi.





Lankana siis Fleece Artistin sukkalanka ja mallina lempparini Interweaven Favorite Socks kirjasta Embossed Leaves Socksit (jalankokoni 41). Langan kun sain käsiini ni heti tiesin mitä tehdä. Tämä on täydellinen lanka lehtipitsikuvioisiin sukkiin. Onpa näköjään JossuP päätynyt samaan malliin samalla värillä. Toivottavasti sormenpää on jo parantunut!? En ole eläissäni yhtä ylellistä lankaa kutonut! Saas nähdä miten käytössä käyttäytyy. Lämpöisiltä tuntuivat. Tuli vain pieni valu vika. Toivon mukaan se ei heti pistä silmään. Mallineuleessa puikollisella alkaa vuorotellen vasemmalta ja oikealta puolelta puikkoa uusi lehti. Ekan sukan kantapään jälkeen reilusti huomasin, että oho - varressa yhessä kohtaa vasemmalta puolelta lähtee peräkkäin kaksi uutta lehteä. Mutta so, jos kukaan ei huomaa ni hyvä. Enkä viittiny ruveta purkamaan. Tein saman virheen toiseenkin sukanvarteen :)



Maanantaina tuli kokeiltua vikoilla (ennen uusien tilausta) Koolareilla värjäystä. Vähän katto Janne 15v maanantai aamuna kouluun lähtiessään ku äitensä veteli harmaata Nallea nojatuolien käsipuiden ympärille - "mikset käytä sitä härveliäs?" siis tarkoitti kerinpuita. Toinen hidas katse tuli ku kerroin miksen. Joskus aikaisemmin olin värjänny Ketunpäältä jo jonkin aikaa sitten tilaamaani villabambu lankaa, ja sekin vyyhti sai uuden lisävärin haljunsa tilalle. Ja tulokset olivat tämän näköiset...



Kirkkaampi tuo oranssisävyinen, näyttää ihan mukavalta aloitetussa sukassa. Tuo kahvimuki on kyllä onneksi jo pesty. Täytyyhän jokaisella neulojalla olla oma kahvimuki :) Saapi nähdä miltä tuo harmaavihreä Nalle näyttää kudottuna. Värjäsin sen vain keskeltä vyyhtiä vihreäksi. Tänään ku aloitin tuon lankainvertaarion ni tuli jo keräiltyä uusia öklö värisiä ku uudet Koolarit tilattu Tapion kaupasta.
Jassoo, klo jo tota paljo... pitäs käydä viilentymässä varmaa parvekkeella ja sen jälkeen istahtaa sohvalle vielä vähäksi aikaa sukankutimensa kanssa.



torstai 14. elokuuta 2008

Kusti polkee, posti kulkee


Tässä se ny on - eka Titityyn sukkaklubipaketin lanka! Fleece Artist nimeltään Moss. Kyllä Sinua jännittyneenä odotettiinkin. Olet ensikosketukseni F A lankoihin. Tunnuit jo heti kerittäessä ihanan pehmeältä käsiini. Onneksi olen saanut nuo kudinpuut anopiltani. Ja onneksi hän oli säilyttänyt ne eikä laittanut saunapuiksi. Joulunpukilta täytyykin pyytää siten se kerijälaite. Päätin, että Sinusta Moss tulee minun lempparisukkaohjeeni kaltaiset eli Interweaven Favorite Socks kirjasta Embossed Leaves Socksit. Varmaankin tulemme viihtymään yhdessä niin kutoessa kuin astellessa.
Ja hyvältä tunnut kutoessakin. Ekasta sukasta saatu muutama rivi tehtyä. Käytössä tavalliset 2,5mm sukkapuikot. Saas nähdä saako perhe tänään ruokaa ku ihastuin Moss pehmeyteen niin ettei meinaa saada käsistään laskettua. Mukaan lähtee huomenna anoppilareissulle Sipooseen. Pakko pysähtyä matkalla Linnatuuleen ku tuo 4v Ossi on puhunut, että haluaa unikaverikoneelle (semmonen kone mihi tiputetaan euro vai oliko se kaks ja koura kahmaisee pehmolelun). Yleensä siinä vaiheessa matkaa olemme unten mailla (Tampereelta ku lähetään) ja isi tekee taikatempun eli puolituntia kuluu alle minuutin ku ei tartte pysähtyä.

keskiviikko 13. elokuuta 2008

Pipa


Ihan vaan pipa näin tamperelaisittain, eikä mikään pipo :) Tehty Isoveljestä ku ihastuin väriin ihan hirveesti ja piti saada tehdä Jatan ohjeella Mario myssy. Tosi hyvä malli ku on tämmönen isopäinen ihminen (ja iso vähä muutenkin) :) Tuohon olen meinannut joko oranssia tai petroolin väristä kukkasta virkata. Eiköhän sen kerkee vielä, eikös ny pitäs olla kesä ja pipakauden pitkällä edessäpäin?

Hempukat




Maanantai aamuna oli pakko saada tämä kassi valmiiksi ja kokeiltavaksi kaupunkiasioille. Ohje Knittystä Everlasting Bag Stopper ja neulottu Titityyn Allhemp6:sta. Pakko kokeilla uutta lankaa ja ihastuin tuon kassi ideaan. Jätin siitä pois kiristysnarun ja kantohihnan tein "miun maun mukkaan". Värityskin on kaksi värinen (suurin osa mitä olen tämän kassin kuvista nähny, ovat yksivärisiä). Ja hyvinhän kassiin mahtui - puolillaan olevat vaateostoskassi ja ruokaostoskassi sekä keskikokoinen käsilaukku. Koemielessä täytyi heti heittää pesuun (40astetta muiden pyykkien seassa) ja kuivuriin. Täytyhän se kestävyys ja pehmenevyys kokeilla. Ja toimi! Kauppareissun venyttämä muotoi palautui "tuoreen tekeleen" muotoon konekäsittelyjen jäljiltä, ja oli pehmoisempi. Täyty sit kokeilla tuo Hemp6 myös ja tehdä ensimmäinen tiskirättini. Niitä ku tuntuu kaikki tekevän ainakin tuolla isossa maailmassa. Ja asiasta innostuneena täytynee tehdä toinen hieman isompi, jolla laiskana lattianpesijänä jalalla huitasta liat lattialta. Jospa toimis ku Ajax ennen vanhaan, että räjäyttää liat lattialta (siihen aikaan ku muksut sitä kai olivat maistaneetki ku olit kait salmiakilta tuoksunu). Yläkuvan kaltainen siitä tuli. Vähän reunat vetelee, mutta ei kait se ekakokeiluksi niin kamalan näköinen ole? Eihän?

tiistai 5. elokuuta 2008

Itsensä testausta

Tulipa eksyttyä surffaillessa Hesarin testeille. Oikeasti olen kauris, mutta testi kertoi luonteeni olevan lähellä rapua ja jonkin verran kalaa, vähiten minussa oli skorpioonia. Huumorintajuni oli luokkaa 85%. Naista minusta on 67% ja loput miestä. Huvitti tuossa horoskooppitestissä, että olenko minä liian omistautunut äitiyteen ku kolmesta lapsesta kaksi on kalaa, ja tämä yksi on rapu ja nuorimmaisena tarvitsee äitiää eniten kolmesta. Kahvitauko hupia tämäkin testailu...

maanantai 4. elokuuta 2008

Tervehdys....

....Sinulle joka satuit löytämään blogiini.
Olen vasta aloittelemassa touhua ja kaikki on uutta. Tai onhan sitä tullut luettua monien muiden blogeja. Katsellaan mitä pitämän tulee... höpinää, löpinää...
Mutta palaillaa myöhemmin ruudun äärelle. Nyt on päästävä keittämään iltakahvit. Sitten sohvalle sukankudin kätösiin ja katselemaan Housea.